Eikun kuvailemaan! En kuitenkaan ole pahemmmin vielä kuvailemaan, jospa mä viikonloppuna ;)
Eli siiis: asiaan:
Juuri saavuin, kotiin siis nuorten valmennusviikonlopulta. Olin osallistunut jh:seen, ja se oli IHANAA ♥
Menimme siis Hannan ja Kaapo-bichonin kanssa junalla Mikkelistä Kuopioon. Matka meni todella kivasti! Junamme lähti kello 13.58 ja oli perillä 15.37.
Perillä monenmonen mutkan jälkeen saimme taksin tilattua ja pääsimme vihdoin ja viimein hotellille. Itselläni oli kädet aivan mäsänä Vanillan ja häkin kantamisen takia!
Hotellihuoneemme oli ihan kiva. Saimme myös pienen terassin/parvekkeen. Huoneemme oli mukavasti heti nurmialueemme vieressä, joten koirat pääsivät nopeasti aina ulos.
Perjantai-iltana ei suurempaa ohjelmaa ollut, olimme kai niin väsyneitä. Oli kuitenkin mielenkiintoinen luento kasvatuksesta ja siihen liittyvistä asioista. Nukkumaan oli kiva mennä!
Lauantai-aamuna heti aamupalan jälkeen lähdimme M&M-areenalle 3 tunniksi.
Jakauduimme kahteen ryhmään ja olimme vuoretellen kummallakin kentällä. Harjoittelimme siis junior handler-liikkeitä.
Hotellille saavuimme rättiväsyneinä. Ruoan jälkeen oli kahden tunnin luento, jonka jälkeen lähdimme takaisin areenalle. Treenit kestivät 2h.
Tulimme takaisin päivälliselle, ja koirat olivat ihan väsyneitä. Vanillakin simahti heti ruoan jälkeen nukkumaan takaisin. Myöhemmin illalla lenkin jälkeen se nukkuikin jo taukoamatta.
Sunnuntai-aamuna lähdimme takaisin areenalla treenaamaan. Treenit kestivät 3h. Nämä olivat oikeat tehotreenit! Mukana oli tuomari ja kasvattaja Juha Kares, joka antoi hyviä vinkkejä kunkin rodun esittämiseen ja esille tuomiseen!
Pian treenien jälkeen syötyämme lähdimme linja-autolle kohti kotia todella väsyneinä. Olin oppinut todella paljon tästä reissusta ja saanut toosi ihania ystäviä!
KIITOS ♥
Ensi viikoloppuna olisikin luvassa Spanieleiden pääerikoisnäyttely. Toivottavasti neuvot toimivat sielläkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti